Opiskelijaelämää: Peittelemätön viikkobudjettini

Oma tilitilanteeni on aina heitellyt nollan ja tuhannen väliä kiivaalla tahdilla. Käytän rahaa silloin, kun sitä on, mikä johtaa nopeasti siihen että sitä ei taas olekaan. Olen ahkera tekemään töitä ja huono kieltäytymään, joten tuloillani kyllä tulee toimeen, kun töitä on. Käytössäni oli ennen säästötili, mutta luovuin siitä, kun huomasin nostavani sieltä kuukausittain rahaa pois säästämisen sijaan. Päivitin juuri tällä seurantaviikolla omaisuudenhoitopalveluni pankin kanssa, ja päätimme vaihtaa tilisäästämisestä rahastoihin. Myös pankkivirkailija totesi, että tuloistani riippumatta kaikki raha mikä tulee, myös menee, ja kertoi sen olevan yleinen ongelma.

Yleiset menot ja tulot

Maksan kuukausittain Spotifysta ja muista suoratoistopalveluista noin 20 euroa ja lahjoitan SPR:lle 6 euroa. Ensi kuusta alkaen tililtäni menee myös valintani mukaan 30-60 euroa rahastotilille. Vuokrasta jää asumistuen jälkeen maksettavaa noin 200 euroa, ja siihen kuuluvat netti ja vesimaksu. K hoitaa sähkölaskut ja tilittää minulle vuokraosuuttaan sen verran vähemmän, mikä nostaa vähän omaa vuokraani, ei kuitenkaan yleensä yli 250 euron. Käymme vuorotellen ruokakaupassa ja maksamme Rockyn kulueriä niin ikään puoliksi, tai sen mukaan, kummalla rahatilanne on parempi.

Saan opintotukea 250€ kuukaudessa ja vanhemmiltani 60–200 euroa tarpeen mukaan yllättäviin menoihin tai hemmotteluun. Lisäksi kuunvaihteessa tilille tupsahtivat vielä koko kevään opintolainat (2500 euroa) sekä lopputili bonuksineen. Olenkin elänyt kroisoksena koko alkuvuoden, ja nyt tuhlailulle on pantava stoppi, kun töitä ei ole hetkeen tiedossa.

Tämän postauksen kirjoittaminen todella herätti katsomaan itseään peilistä ja kysymään Sannin tyyliin, että mitähän vittua... Mutta selitykset myöhemmin, tässä koko viime viikon rahaliikenne:

Maanantai
8.30 smoothie metroasemalta (opiskelijakortilla: 5,35€)
10.30 tee (opiskelijakortilla: 85 senttiä)
12.00 lounas (opiskelijakortilla: 2,60€)

Tiistai
8.30 aamiainen koulumatkalla (6,20€)
12.00 lounas (13€)
16.00 talvikengät (99,90€)

Keskiviikko
13.00 hieronta (40€)
ruokakauppa (19,27€)
14.00 Wolt (23,70€)

Torstai
10.00 uudet kengät (79,95€)
vesipullo ja suklaapatukka (3,15€)
15.00 ruokakauppa (44,34€)
16.00 viljelypalstan vuosimaksu (8,75€)
Suoraveloitus: Spotify, Netflix ym. (19€)

Perjantai
+ lopputili bonuksineen 1388€
Wolt (27,70€)

Lauantai
ruokakauppa (31,53€)

Sunnuntai
terapialasku (120€)
lehtitilaus (40€)

Menot yhteensä: 592,79€

Mistähän sitä edes aloittaisi. (Äiti, tiedän että luet tämän, mutta hold your horses. Selitän myöhemmin)

Ongelmia ja ratkaisuja

Suurin ongelma on ehdottomasti noutoruoka, jota tällä viikolla tuli tilattua neljä kertaa. Sama trendi on jatkunut muutosta saakka, vaikka asumme kirjaimellisesti sadan metrin päässä lähimmästä ruokakaupasta. Ostamme kauppareissulla aamu- ja iltapaloja, mutta usein itse pääruoka jää kokonaan miettimättä ja päädymme tilaamaan jotain illalla kotiin. Ratkaisu: ateriasuunnittelu ja siinä pitäytyminen. Edellisessä asunnossamme tilanne oli paljon parempi; istuimme joka sunnuntai alas ja mietimme seuraavan viikon menot ja ruoat. Tämä tapa pitää palauttaa käyttöön heti.

Pari yllättävää ja kertaluontoista maksua: kengät. Alkuviikosta koko pääkaupunkiseutu muuttui luistinradaksi, ja meinasin päästä hengestäni käyttäessäni Rockya aamulla ulkona lenkkareissani. Marssin heti koulupäivän päätteeksi Intersportiin ja ostin pitopohjakengät. Kenkien alkuperäinen hinta oli 200 euroa, mutta ne olivat 50 prosentin alennuksessa. Loppuviikosta neljä talvea palvelleiden kävelykenkieni pohjallinen hajosi, ja mennessäni ostamaan uutta tulimme myyjän kanssa siihen lopputulokseen, että vuorista repeilleet ja pohjista tasaiseksi hioutuneet kengät ovat tulleet tiensä päähän. Päädyin siis ostamaan uudet 159 euron nahkanilkkurit, nekin puoleen hintaan.

Selkävaivojen vuoksi käyn muutaman viikon ajan joka keskiviikko hieronnassa, joka maksaa kerralta 40 euroa. Se on periaatteessa siis terveysmenoerä, joka toivottavasti jää tähän muutamaan kertaan ja harvenee sitten kerran kuukaudessa tai parissa maksettavaksi. Terapia maksaa minulle noin 30 euroa viikossa, mutta koska lasku tulee kuukausittain, se näyttää tässä isommalta kuluerältä. Parina päivänä vesipullo jäi matkasta ja aamupala syömättä, siispä herätyskello aiemmin soimaan ja puuro valmiiksi illalla. Pienistä puroista — tiedätte kyllä.

Vähän hirvittää julkaista tätä maailman nähtäväksi, mutta toisaalta rahasta puhutaan mielestäni liian vähän. Tiedän, että tämä on suurimmalle osalle opiskelijoista utopistinen tapa käyttää rahaa, ja tiedän, ettei tällainen kulutusrakenne ole kestävä minkään kokoisilla tuloilla. Tarkka katselmus herätti kuitenkin ajattelemaan toimintaani, ja se lienee tässä kohtaa tärkeintä. Äkkipysähdys ja suunnanmuutos.

Tästä on siis suunta vain ylöspäin (tai siis alaspäin, noin euromääräisesti). Miltä vaikuttaa? Tuomitkaa vapaasti!

xx
Riri

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s