Unelmista totta 2018

TW: universumi- ja henkimaailma-aiheista höpinää.

Vetovoiman laki eli law of attraction on jotain, mikä jakaa mielipiteet yleensä kahteen kastiin: ei voi olla totta  ja hei tää todellakin toimii! Itse olen ehdottomasti jälkimmäisessä porukassa ja uskon vahvasti, että omia ajatuksiaan ja tapojaan muuttamalla voi houkutella luokseen lisää positiivisia asioita ja saavuttaa jotain itselleen merkityksellistä. Yksinkertaisena esimerkkinä: ajattelemalla ystävällisiä asioita ja sanomalla niitä myös ääneen saa osakseen ystävällistä kohtelua. Jos taas ajattelee aina negatiivisesti ja puhuu vain miten huonosti asiat ovat, ne menevät vielä huonompaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Uskoni tähän on vain vahvistunut, kun vuosi sitten unelmakarttaani keräämistä asioita lähes kaikki toteutuivat vuoden aikana. Keräännyimme kaveriporukalla viime tammikuussa ensimmäistä kertaa tekemään unelmakarttoja, joiden pointti on siis kerätä lehdistä inspiroivia kuvia ja tekstejä ja liimata ne kartongille muistuttamaan unelmistasi. Ajatuksena on leikellä mukaan sekä kuvia, jotka muistuttavat konkreettisesti tavoitteistasi tai haaveistasi (esim. uusi blenderi, tietokone, teksti ”työpaikka”) että abstraktimpia, alitajuntaan vetoavia kuvia, joiden merkitys voi olla vielä liimaushetkellä epäselvä (erilaiset värit, pintakuviot, muotieditoriaalit).

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Minulla ei ole valitettavasti enää tallessa viime vuonna tekemääni karttaa, mutta muistan suunnilleen mitä siinä oli: Unelmia isosta vaaleasta keittiöstä, yhteisestä koiravauvasta K:n kanssa, työpaikka, kavereiden kanssa vietettävää aikaa, elämänmuutosta ylipäätään. Ja missä olemmekaan vuosi myöhemmin: uudessa asunnossa (jossa on iso vaalea keittiö), takana 9 kuukautta työtä alalla, josta en koskaan uskaltanut edes haaveilla, koiranpentu torkkumassa selän takana. Olen tutustunut mahtaviin ihmisiin viime vuoden aikana ja viettänyt ihania hetkiä boolimaljan, teekupin ja marjamättään äärellä.

Eilen oli aika kokoontua jälleen ja tehdä uudet kartat uudelle vuodelle. Kuvissa näette pilkahduksia omastani (huomaan, että kantava teema on selkeästi ”kädet multaan ja juhlat pystyyn”).

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Uskon universumin antavan meille juuri sitä, mitä ansaitsemme, ja esimerkiksi tällä tavalla voimme esittää sille pyyntöjä. Kun näen unelmakartan kuvat, muistan ajatella unelmiani ja keskittyä niiden toteutumiseen sekä alitajunnassa että tietoisen mielen tasolla. Sitten polku johtaa tiedostamattani juuri oikeaan suuntaan.

Unelmakartan voi tehdä juuri itselleen sopivalla tavalla: leikkaamalla lehtikuvia, lataamalla Pinterest-taulun taustakuvakseen, maalaamalla kuvan, kirjoittamalla unelmat sanapilveksi. Pääasia on, että näet unelmasi arjessa ja saat siitä potkun alitajuntaasi unelmien saavuttamiseksi.

Höpöhöpöä vai todellista tehoa? Mene ja tiedä.

xx Riri

4 thoughts on “Unelmista totta 2018

  1. Apua, tätä oli jotenkin ihana lukea! Pitäisi varmaan itsekin kokeilla tuota unelmakartan tekoa, jos se auttaisi suuntamaan ajatukset positiivisiin asioihin.

    Tykkää

    1. Suosittelen! Tekeminen on ihanan rentouttavaa, ja etenkin porukalla myös hauskaa, kun voi pointtailla huvittavimpia naistenlehtiotsikoita ja kamalimpia mainoskuvituksia. Ja teho on taattu 😉

      Tykkää

  2. Todellakin uskon tähän hömppään tätä nykyä! En ole vielä omaa unelmakarttaa tehnyt varsinaisesti, mutta tälle vuodelle tein tavoitteita ja visioita sanallisessa muodossa, sekä valitsin vuodelle oman sanan (se on seikkailu). Ja kun pari viikkoa vuotta oli mennyt, sain ihan huipun työpaikan jonka seurauksena tulee myös muutto uudelle paikkakunnalle. Siinä on seikkailua kerrakseen ainakin parille kuukaudelle 😀

    Tällainen unelmakartta on kyllä aika houkutteleva tehdä. Ei vaan tällä hetkellä ole materiaaleja kotona, enkä viitsi aikakausilehtiä alkaa ostella tätä varten. Ehkäpä siis joku sähköinen versio täytyy kehitellä, vaikka siinä unelmakarttaa ei pääse luomaan yhtä tajunnanvirtaisesti.

    Löysin muuten vasta tänne blogiisi ja vaikuttaa kivalta tämä 🙂

    Tykkää

    1. Oi, ihanaa etten ole ainoa joka uskoo tähän! Digitaalinen versio on kyllä kätevä, mutta kuten sanoit, vähän suunnitelmallisempi. Mä hain lehtiä kirjastosta ja kirpparilta, kannattaa käydä tsekkaamssa ne vaihtoehdot!
      Kiitos paljon 🙂

      Tykkää

Kommentointi on suljettu.